Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.06.2017/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 59

15.06.2017

 

Laskujen vastaanottaminen ja hyväksyminen 2017-2020

 

Sivltk 15.06.2017 § 59

Lautakuntien, jaostojen, toimi- ja johtokuntien tulee määrätä toimikaudekseen ne henkilöt, joiden tehtävän on tavara- ja tarvikehankintojen suoritus sekä laskujen tulopäiväyksen, vastaanottamis- ja hyväksymismerkinnän tekeminen laskuihin ja muihin menotositteisiin.

Tavaratilauksen allekirjoittaja/tilauksen vastaanottaja vahvistaa nimikirjoituksellaan tilauksen oikeellisuuden määrä, laadun ja hinnan suhteen ja laskun hyväksyjä vahvistaa sen nimikirjoituksellaan ja vastaa siitä, että talousarviossa on tarvittavat määrärahat.

Hallintokunnat toimittavat laskunsa maksatukseen välittömästi, ettei niistä aiheudu tarpeettomia viivästyskorkoja ja että mahdolliset käteisalennukset voidaan hyödyntää.


Esittelijän ehdotus:
Sivistyslautakunta määrää laskujen vastaanottaja ja hyväksyjät seu5raavasti:

Sivistysosasto
- hyväksyjät: Antero Tervonen sekä Antero Tervosen laskujen osalta sivistyslautakunnan puheenjohtaja Niko Rantanen ja Matti Soronen.
- vastaanottaja: Vuokko Haapakoski

Varhaiskasvatus
- hyväksyjä: Titta Hinkula
- vastaanottajat:
Päiväkoti Kivitasku: Päivi Jylhä ja Vuokko Haapakoski
Kurrela: Kaija Tuomaala ja Vuokko Haapakoski
Kanttorila: Merja Karkulahti ja Vuokko Haapakoski
Iikkala: Teija Rantala ja Vuokko Haapakoski
Yli-Kiiskilä: Heidi Sarpola ja Vuokko Haapakoski
Vekkula: Sanna Keskitalo, Anu Pirkola ja Vuokko Haapakoski

Pyhäjoen lukio
- hyväksyjä: Tauno Rajaniemi
- vastaanottajat: Raija-Leena Viirret ja Vuokko Haapakoski

Saaren koulu
- hyväksyjä: Tero Niemi
- vastaanottajat: Anja Pikkarainen ja Vuokko Haapakoski

Parhalahden koulu
- hyväksyjä: Hanna Mäkikauppila
- vastaanottajat: Heikki Saukko ja Vuokko Haapakoski

Pirttikosken koulu
- hyväksyjät: Ahti Virpiranta 31.7.2017 saakka ja Laura Vikiö 1.8.2017 alkaen
- vastaanottajat: Kaisu Mattila ja Vuokko Haapakoski

Yppärin koulu
- hyväksyjä: Annukka Kolehmainen
- vastaanottajat: Heikki Salminen ja Vuokko Haapakoski

Kirjastotoimi
- hyväksyjä: Heikki Lahnaoja
- vastaanottajat: Marja Haataja, Piia Hänninen ja Vuokko Haapakoski

Kulttuuritoimi
- hyväksyjä: Marjo Luokkanen
- vastaanottajat: Riikka Ylikauppila, Vuokko Haapakoski

Vapaa-aikatoimi
- hyväksyja: Riikka Ylikauppila
- vastaanottajat: Marjo Luokkanen ja Vuokko Haapakoski

Edellä mainittujen henkilöiden sijaisille myönnetään vastaava oikeus.

Varsinaisten hyväksyjien ollessa estyneenä hyväksyjä on heidän esimiehensä.

 

 

 

Päätös:

 

Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa